perjantai 7. toukokuuta 2010



Erä-Susi kiittää kaikkia asiakkaitamme, ystäviämme, yhteistyö kumppaneitamme  kuluneesta talvikaudesta 2009 - 2010. Talvi- kautemme oli ennätys pitkä, ensimmäiset asiakkaamme ajoivat jo 13.10.2009 ja vielä eilen 6.5.2010 meillä oli brittejä 10 km:n huskyajelulla. Vieläkin pääsee ajamaan jos pitää kiirettä, muuten Ruka alkaa olla hiljentymässä vierailijoista, vaikka maastossa on vielä lunta reippaasti ja rinteitäkin on vielä auki... Kautemme on ollut tyydyttävä, taantumasta johtuen asiakas määrämme ei ole yltänyt ennätys lukemiin, mutta huomattavaa piristymistä tapahtui kevättä kohti. Suomalaisten osuus asiakas kunnassamme kasvoi huomattavasti. Eri kansalaisuuksia kertyi laskujemme mukaan 31 eri maata. Ensi talvena taas reippaasti eteenpäin =)  

Tarhamme on toukokuun suljettuna, koirat rauhoittuvat loman viettoon, aloitamme kunnostus- ja korjaustyöt. Lumien sulaminen teettää pitkiä ja raskaita päiviä tarhan siivoajille. Toivomme että mittavat tarhan parannustyöt viime kesänä tuottavat nyt tulosta ja muta-kausi jäisi mahdollisimman lyhyeksi. Toukokuusta lähtien tarhalla ahertavat Tenho, Arvo ja Suvi sekä viikonloppuisin Ivan ja Urho. Samat henkilöt jatkavat myös kesällä. Ehkä palkkaamme myös muutamia kuusamolaisia nuoria  kesätöihin... Pienimmät pentumme ovat nyt 6 viikkoisia ja niillä alkaa olla jo paljon vauhtia pikku töppösissä. Ylpeä emo on Seetri ja isänä-pappana Paku.

Kun tarhalla hiljenee väli aikaisesti, niin Safricafe Sudessa Kiutakönkäällä vauhti alkaa kiihtyä. Oulankajoen tulvaa odotellaan parhaimmaksi n.16.5. Veden pinta on jo uhkaavasti nousussa... Kahviomme on avoinna päivittäin 10 - 18 tarjoten joka päivä höyryävän keittolounaan, muuta suolaista pikku purtavaa, tietysti kahvit, limsat, pullat ja jäätelöt. Shopista löytyy matkamuistot ja pientä retkeily tarviketta ja -muonaa. Kesäkuun alusta meiltä löytyy myös Tapsan mainio á la Carte lista... namm =) Jäiden lähdettyä avataan melonta kausi, pääsee jälleen Oulankajoelle ja sen ihanille hiekka rannoille... Mikäli sinulla ei ole omaa kalustoa, niin vuoraamme inkkari kanootteja ja muutamaa kajakkia kahviostamme, järjestämme myös opastettuja melonta retkiä. Erä-Suden videot YouTubessa:  http://www.youtube.com/user/TheErasusi 
Klikkaa kuvia alla, niin saat ne suuremmiksi....
  

Ei kommentteja: